Älä uneksi on vauhdikas ja hulvattoman hauska nuortendekkari, joka leikittelee klassisten salapoliisi- ja seikkailutarinoiden kliseillä. Mukaansatempaava tarina kertoo ystävyydestä, välivuodesta ja siitä, kuinka vaikeaa laiska elämä voi olla, kun joutuu vahingossa keskelle kansainvälistä rikosvyyhtiä.
Eemeli Rastaalla on täydellinen suunnitelma välivuodelle: ei suunnitelmia.
Lukiosta valmistuneen Eemelin on tarkoitus viettää seuraava vuosi nukkumalla pitkään, hengailemalla ystäviensä kanssa ja välttelemällä vastuuta, mutta haaveet sortuvat äkisti. Ensin hän saa kuulla perineensä isän, jonka olemassaolosta hän ei aiemmin edes tiennyt. Pian alakerran naapuri kuolee epäilyttävissä olosuhteissa. Kun soppaan lisätään vielä startup, joka kehittää teknologiaa ihmisten unien valjastamiseksi tieteen käyttöön, alkaa mahdollisuus rauhalliseen välivuoteen lopullisesti karata käsistä.
Herkästi innostuvan Pennin ja salaliittoihin vakavasti suhtautuvan Tituksen johdolla mukavuudenhaluinen Eemeli ajautuu tilanteeseen, jossa hän viimeiseksi haluaisi olla: huomion keskipisteenä ja keskellä kansainvälistä rikoskuviota. Edessä on henkeä uhkaavia tilanteita niin Helsingissä kuin keskellä Atlanttiakin.
Jaakko Seppälä on helsinkiläinen mainosalan konkari, graafikko, sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Hän on myös pitkäaikainen Aku Ankka -sarjakuvien käsikirjoittaja ja piirtäjä, jonka tarinoita on julkaistu noin 25 maassa. Seppälä on kuvittanut lisäksi lastenkirjoja sekä julkaissut muita sarjakuvia.
Välivuosi-sarjan avaava Älä uneksi on Seppälän ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Humoristiset hahmot, vauhdikkaat tilanteet ja seikkailullinen kerronta ammentavat mm. klassisten sarjakuvaseikkailujen perinteestä.