Aliina oli tansseissa huomannut vieraan nuoren miehen, joka ei ollut kotikylän poikia. Katseet kohtasivat. Mies tuli kohti ja kumarsi tanssiin. Hyvin tuntuivat askeleet sopivan. Sen verran olivat nuoret jutelleet, että Aliina oli saanut tietää miehen pestipaikan. Kirkonkylällä käydessä piti siinä talon kohdalla hidastaa. Hypätä pois pyörältä, korjata ja tarkastella pakettia pyörän tarakalla, kiristää muka naruja, ettei pääsisi putoamaan. Siinä samalla katse kiersi talon pihapiiriä ja nousi kuin varkain yläkerran ikkunaan. Siellä hän arveli tansseissa tapaamansa miehen asustavan. Nimikin oli jäänyt kysymättä. Ei ollut itsekään esitellyt. Ehkä ei kumpikaan heistä rohjennut. Näinkö vieraiksi jäätäisiin. Ei ollut näkynyt miestä. Oli varmaan pellolla tai vaikka metsästä puukuormaa hakemassa. Pakko oli ollut jatkaa matkaa. Emäntä jos olisi huomannut ja tullut kysymään, - mitä asiaa. Jos vaikka lauantaina tansseissa nähtäisiin, oli hän toiveikkaana ajatellut. - Ja tulihan Ensio. Mitä siitä sitten seurasikaan. Kokonainen elämä yhdessä vaiko vain haparoivat yhteisen tanssin askeleet.
Tässä kirjassa eletään 1940-luvun loppupuolta. Vaikeat ajat ovat takana. Uutta rakennetaan, niin haaveissa, kuin oikeassa elämässä. Rintamamiestaloja nousee tiuhaan ja hirsirakentajilla on kysyntää. Lapset täyttävät pienet pirtit. Suuret ikäluokat syntyvät.