Anna kieli on pitkä monologi, jossa näyttelijätär Anna Magnani kertoo elämästään kuin unesta. Aidot historian tilanteet ja henkilöt - Roberto, Federico, Pier Paolo ... vilahtelevat tekstissä, mutta kokonaisuus on fiktiivinen sukellus tähden riepoteltuun sisimpään. Muistikuva tämäkin: "Hollywoodissa minulle annettiin Oscar - vähät välittivät valokuvauksellisuudesta. Orson Welles soitti ja sanoi: Olet niin upea että näyttäisit naiselliselta vaikka sinulla olisi parta!"
Tahar Ben Jelloun kirjoittaa teoksesta: Vain runoiija pystyy näkemään sen minkä kätkeytyy kasvojen taakse. Hän tietää miten päästä näkyvän osan tuolle puolen ja tunkeutua ytimeen, sieluun ja sen poimuihin, sieluun ja sen palovammoihin, olennaiseen, siihen minkä voi aavistaa. Sen voi löytää jos osaa herkästi ja tarkasti aistia ihmisen henkilössä, joka on koko ikänsä antanut elämän kuvitteellisille hahmoille ... Annan kieli on suurenmoinen proosaruno ruumiista, joka torjuu sairauden ja kuoleman. Teksti on aistillista ja täsmällistä, hymni elämälle ja rakkaudelle, syvimmälle totuudelle, joka vainoaa kaikkien suurten näyttelijöiden mieltä.