ARKKITEHTUURI, KÄYTTÄJÄN TAIDE ottaa tärkeäksi lähtökohdakseen arkkitehdin ja rakennustaiteen historioitsijan Nils Erik Wickbergin (1909--2002) ajatuksen BRUKSKONSTista eli käyttötaiteesta. Kirjassa puolustetaan näkemystä, jonka mukaan arkkitehtuuri ei kuulu arkkitehdeille vaan tavallisille ihmisille eli käyttäjilleen. Niinpä se on huomattavasti vähemmän kuvataidetta kuin ympäristökokemusta: ollaan tekemisissä ihmisen ekologian kanssa.
Teos esittää kritiikkiä nykyarkkitehtuuria kohtaan mutta tunnistaa myös onnistumisia, kuten Turun uuden kirjastotalon. Samalla tekijä käy itsekriittisesti läpi omaa uraansa arkkitehtina, kaavoittajana, yhdyskuntasuunnittelijana ja opettajana. Esseistisesti liikkuvaan esitykseen mahtuu kiintoisia erikoistarkasteluja esimerkiksi ovien merkityksestä rakennuksessa ja erään suomalaisen lähiön käänteistä vuosikymmenten saatossa.