Äskin suurmaat, mies ja koira kertoo tarinan Aerasta, ken on rakentanut Äskin pohjoisille korpimaille rauhaisan elämän itselleen ja Benton-koiralleen, rakkaista uskollisimmalle kumppanilleen.
Korruptoituneiden ja häijyyteen syntyneiden yönolentojen ilkeän juonen airueeksi on valjastettu kuoleman viljamaita viikatoiva peto, joka sirpaloi
saapumisellaan erämaiden aikaa kysymättömän seesteisen elämän.
Kaiken tutun rutiinin ja tavanomaisen ajanjuoksun pirstaloiduttua, menneisyyden hento kipinä Aeran sisällä saa hehkuunsa happeisen puuskan, jollaista hän ei enää milloinkaan toivonut tuntevansa.
EETU HERMANNI HAUTONIEMI (s. 1990 Ähtäri) on isä, rakentaja ja juoksija. Lämmittäjä iän ikuinen ja riffivelho. Tämä matka alkoi vuonna 2006 Eetun perustettua yhtyeensä Cathedral Stivhetin, jonka kappaleiden lyriikoissa kerrotaan tarinoita Äskin suurmaista ja nyt esikoisteoksen Mies ja koira myötä on myös kirjallisuuden ystävillä mahdollisuus syventyä Äskin maailmaan.