"Koirilla on omat jumalansa, samoin hiirillä, pöydillä, saarilla, pienillä kaupungeilla ja niitä ympäröivillä hautausmailla. Yhdessä ne muodostavat labyrintin, jossa kulkevat näiden tarinoiden hahmot. He etsivät jotain, yleensä yhteyttä, vaihdellen matkallaan pakkomielteisesti naamioita, hattuja ja muita asioita.
Siinä he tekevät virheen. Ilman omia kasvoja on hankala päästä perille, sillä tämä on paljastumisen labyrintti. Täällä yhteys, jota he etsivät, on aina ollut rikki. Jokin on perustavanlaatuisesti hajonnut ja halkeamista pursuu vain mustia punahehkuisia munia ja niljaa. Helvetintähdet ovat syttyneet ja liimattu kattoon nauraviksi kasvoiksi. Ne hohtavat pimeydessä ja koneiden ääni kuuluu jossain syvällä.
Olisipa kaikki vähemmän hämmentävää. Mutta sielun musta yövuoro on nyt alkamassa, eikä sitä voi pysäyttää. Siellä lajitellaan kaikki aliset ja yliset, sydämellä, mutta vailla armoa.
Näiden tarinoiden perimässä välkkyy Franz Kafka, Daniil Harms ja Thomas Ligotti."
Roope Sillanpää (s. 1992) on mikkeliläinen henkilö ja oman labyrinttinsa vanki. Hän harrastaa kahvitarjousten perässä vaeltamista ja hämärää. Kirjoituksissaan hän yrittää päästä asioista perille, mutta päätyy useimmiten kauhuun ja hämmennykseen.
Joitain hänen kertomuksiaan on julkaistu aiemmin muualla monilla eri nimillä. Niitä voi löytää myös Etelä-Savon hylätyistä rakenteista. Attilan koira ja muut tämän kirjan oudot kertomukset ovat kaikki ennen julkaisemattomia. Ne muodostavat hänen esikoisteoksensa.