Muistelen lapsuuttani tarinoin ja kuvin joka ajoittain oli hyvinkin värikästä menoa Vallilan Kuntsilla. Elämä oli harmaata ja taloudellisesti hyvinkin tiukkaa. Elettiin aikoja kun ei ollut mitään. Elettiin sotien jälkeistä aikaa, - kädestä suuhun oravanpyörässä. Sota oli loppunut viisi vuotta ennen syntymääni. Vallilan kunnallisissa työläis asunnoissa elämä oli kokemuksia täynnä. Radiosta isä kuunteli urheilua ja uutisia. Meille riitti veljeni Martin kanssa Markus-setä. Asuimme isossa sosiaalisessa yhteisössä, jossa pidämme toisistamme huolta. Näillä elämän arvoilla kuljettiin, - ketään ei jätetä. Omaan napaan katsomalla ei olisi pärjännyt, - omahyväisyyttä ja erilaisuutta vieroksuttiin. Pihalta parhaat tarinat ja muistot ammennettiin, näihin kohta sukellamme.
Mummoni oli lähettänyt nuorimman tyttärensä Leilan Vallilasta, Helsingin pommitusten aikoihin sotalapsena Ruotsiin. Kaksi poikaansa hän jätti Kuntsille. Pojat toivat yksinhuoltajaperheeseen rahaa. Isäni Pentti ja hänen veljensä Erkki jäivät Kuntsille. Perhe oli menettänyt isänsä sodan aikana sotilassairaalassa. Tarinat ajoittuvat vuodesta 1950 - vuoteen 1956. Näihin tarinoihin sisältyy minun perheyhteisön elämää ja omia muistojani. Tiiviissä yhteisössä pidettiin kaikista huolta. Paljon oli sotainvalideja. Viinaan näitä sodan jättämiä traumoja hukutettiin, pihalla savusilakoita syöden.