Kuvioidun maan
vuosisadat jonossa
havisuttavat.
Synnyttävät äitejään
kirjailemaan liinojaan.
Voimakkaita ja hauraita elonhetkiä, silputtuja unia ja huolimattomia taskuja, niitä kiinnepisteitä, joihin hetkeksi onnistun asettumaan tarkkailemaan. Radiossa sanottiin, että teatterialan opiskelijoiden pitäisi saada opintokokonaisuus havainnoinnista. Mitä oppisin sellaisella kurssilla itse havainnoimaan? Minusta tuntuu, että vastaus on: liekki ja jano. Ne myös tässä kokoelmassa tekijäänsä riivaavat. Niissä riittääkin pohdittavaa, mutta kiinni ei saa, ne vain solahtavat ja ovat koko ajan, läpi elämän.
Runot kasautuvat tässä kahden varsinaisen teeman ympärille ja puhuvat siellä täällä ovelia sivujuoniaan.
Kirjoittaja: Lea Liinu Tajakka, fil.lis., ohjaaja ja toimittaja - kokonaan karjalainen juuriltaan.