Marjatta Viikilän kahdeksas runokokoelma tarttuu painavin säkein elämän hetkellisyyteen. Se kerrostaa lapsuuden muistot havaintoihin nykypäivästä ja luopumisen vääjäämättömyydestä. Rehottavassa luonnossa ja lapsissa näyttäytyy kuitenkin elämän jatkuvuus.
Viikilä kirjoittaa aistimusvoimaista runoa, joka on jatkuvassa liikkeessä ja kääntyy arvaamattomiin suuntiin. Crescendo näyttää runoilijassa uuden puolen: mietiskelevän ja lyyrisen, irrottelevaa kokeellisuutta unohtamatta.