Äitini Olgan aviomies Leander (Leo) kaatui talvisodassa helmikuussa 1940 Karjalankannaksella Muolaan Punnusjoen kylässä. Hän katosi pommituksessa, eikä häntä ole löydetty. Häntä ei tuotu kotikylään haudattavaksi ja siunattavaksi sankarihautaan. Sankarihautojen rivistössä hänen hautakivensä alla ei ole koskaan ollut vainajaa. Hautakiveen on kaiverrettu hänen nimensä sekä syntymä- ja kuolinpäivänsä.
Kirjassa kirjoitan niistä tunteista, joita Leon kaatuminen ja katoaminen on lapsuudesta lähtien minussa synnyttänyt. Sodasta ei vaiettu, siitä puhuttiin paljon kotona ja naapureiden kesken. Itkettiin. Näin äitinikin purki kokemaansa suunnatonta järkytystä.
Punon nämä tapahtumat toisen maailmansodan historialliseen viitekehykseen runon ja proosan keinoin. Kirja ei sisällä tieteellistä tutkielmaa, vaan sodanvastaisia ajatuksia, joissa kyseenalaistan suurvaltojen määräilynhalun pienempiä kansoja kohtaan.