Kykyä tuntea esimerkiksi kärsimystä on historiallisesti pidetty perusteena eläinten sisällyttämiseen eettisen harkinnan piiriin. Yhteiskunnassa vallitsevat moraalikäsitykset vaikuttavat lainsäädäntöön ja muuhun oikeuden pintatason ainekseen. Siten oikeusjärjestyksemme pitää sisällään elementtejä, jotka suojelevat läimiä tuntoisina olentoina. Viime vuosikymmeninä eläimiä muutoin kuin pelkästään irtaimina esineinä taikka luontokappaleina lähestyvää oikeusjärjestyksen ainesta on aseteltu omaksi oikeudenalakseen. Tässä tutkimuksessa muotoillaan oikeudenalan, eläinsuojeluoikeuden, yleiset opit. Teoreettista lainoppia edustava tutkimus vaalii siten oikeusjärjestyksen systematiikkaa sekä rakentaa eläinsuojeluoikeuden muista oikeudenaloista itsenäistä identiteettiä.
Eurooppalaista valtiosääntöoikeutta käytetään tutkimuksessa ikkunana oikeuden syvempiin kerrostumiin. Valtiosääntöoikeuden tarjoamista kiinnekohdista käsin tutkimuksessa esitetään jäsennys eläinsuojeluoikeuden periaatteiksi, käsitteiksi ja teorioiksi. Eläinsuojeluoikeuden keskeisin valtiosääntöinen kiinnekohta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artikla. Sen mukaan eläimet ovat tuntevia olentoja, joiden hyvinvoinnin vaatimukset on otettava täysimääräisesti huomioon. Eläinten hyvinvoinnin suojelua tarkastellaan myös ympäristöä suojelevien Suomen perustuslain sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräysten kautta. Eläinten hyvinvoinnin suojelu on myös sisämarkkinarajoitusten oikeuttamisperuste sekä perus- ja ihmisoikeuksien hyväksyttävä rajoitusperuste.
Eläinsuojeluoikeuden keskiössä on eläinten suojelu ”tarpeettomalta kärsimykseltä”. Koska oikeudellisesti tarpeettoman kärsimyksen tunnistamiseksi on ymmärrettävä tarpeettomuuden arvioinnin konteksti, rakentaa tutkimus perustaa eläinsuojeluoikeudellisten normien tulkinnalle. Siten tutkimus hyödyttääkin myös käytännönläheisempiä toimijoita, jotka tulkitsevat esimerkiksi vuoden 2024 alussa voimaan tulleen eläinten hyvinvoinnista annetun lain säännöksiä.