Puolisoni kuoli muutama vuosi sitten. Arki muuttui, ja yksinäiset hetket synnyttivät ajatuksia, pohdintaa, muistelua. Voimakkaasti aistivana ja kokevana oli pakko jotenkin purkautua, ja kirjoittamisesta tuli keino jaksaa eteenpäin. Paperilappusia oli jo piiloutunut sinne tänne, ja pieni vihko alkoi kulkea mukana.
Tämän kirjan sanat paljastavat minuutta, siihen tässä iässä uskaltaa jo antautua. Osaksi kirja on myös surutyötä 48 vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen.
Rakastan sanoja. Sanat luovat ja rikastuttavat elämää, tavalla tai toisella esiin tuotuina. Eikä elämää tarvitse aina niin vakavasti ottaa. Niinpä yhdessä kirjan ajatusrunossa totean, että sanoilla elämä leikkii ja elämä on sanaleikki, siitä kirjan nimi.
”Minuuteni puhkesi
punaisista unikoista
paratiisikukkien sinisistä sisuksista
etelän lämmössä
ja sisimpäni siemenkota vahvistui”