Eliel
Hänen piti aloittaa kauppatieteiden opinnot syksyllä, mutta sydän takoi vastaan ja aaltojen kutsu Balilta vain voimistui. Niin suunnitelmat muuttuivat ja hän alkoi valmistella unelmiensa kuvaus- ja surffausmatkaa ystävänsä kanssa. Mukaan hän pakkasi surffilaudan, kameran, dronen ja muita kuvausvälineitä sekä pienen repullisen vaatteita. Kaikki tämä oli jo tuttua vuoden takaiselta reissulta, erona nyt oli vain paremmat kuvaukseen sopivat välineet. Tuli hyvästien aika. Halasimme kotiportailla -viimeisen kerran, sillä kotiin hän ei palannut enää koskaan. Hän menehtyi yllättäen 22-vuotiaana Balilla.
Aluksi viestejä matkalta tuli silloin tällöin. Kaikki tuntui olevan hyvin. Hänen viimeisen elinviikkonsa aikana viestejä alkoi tulla useammin ja niiden sävy muuttua tunteelliseksi ja syvälliseksi. Hän kertoi, kuinka paljon hän rakastaa perhettään ja kuinka onnellinen hän on nyt oivallettuaan tärkeitä asioita elämästä. Näin hän jätti meille jäähyväiset tietämättään miksi niin teki. Kirjassa minä, äiti, pohdin hänen viestejään ja viimeistä puhelinkeskustelua, jonka kävimme vain muutamia tunteja ennen hänen lipumistaan rajan toiselle puolelle.
Kirja muistuttaa elämän armottomuudesta ja arvaamattomuudesta. Joskus on hyvä seisahtua pohtimaan, mitä tarkoitusta varten täällä elää. On oltava valmis luopumaan kaikkein arvokkaimmistakin asioista. Miten sydän kestää ja käsittelee, on aina yksilöllistä. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaisia elämiä. Tämä on minun kertomukseni lapsen menettämisen tuskasta ja toipumisesta takaisin elämään.