Pääsisältö

Eskelinen, Paul

Ensihoitajan silmin - Ratkaisevat sekunnit

Ensihoitajan silmin - Ratkaisevat sekunnit

Hinta nyt25,00 €
(22,03 € alv 0 %)

Kuvaus

Taistelu aikaa vastaan, kun potilaan henki on kyseessä.

Suuren suosion saavuttaneen teoksen jatko-osa vie lukijan jälleen mitä erilaisimmille ensihoitokeikoille.

1990-luvulta koronakriisin alkuvuoteen ulottuneella palomiehen ja ensihoitajan työurallaan Paul Eskelinen ehti kokea kaikenlaista kriittisesti sairastuneiden tai vammautuneiden potilaiden hoitotilanteissa. Joskus oli toimittava omien taitojen ja henkisen suorituskyvyn rajamailla. Potilaan tila saattoi heiketä silmänräpäyksessä, ja silloin oli taisteltava aikaa vastaan. Päätöksiä ja pelastavia hoitotoimenpiteitä piti tehdä muutamissa sekunneissa.

Eskelisen työura ei rajoitu ainoastaan Suomeen. Ambulanssin kyydissä matkataan myös Ruotsissa. Naapurimaan pohjoisosissa sai varoa talvipimeällä tiellä notkuneita poroja, Suur-Tukholmassa aseistettuja ja huumeista sekaisin olevia jengiläisiä. Mitä vain saattoi olla vastassa.

Paul Eskelinen on hoitotason ensihoitaja, sairaanhoitaja ja palomies. Viidenkympin ikäkriisissä Eskelinen on nyt palannut juurilleen palomieheksi ja toimii siinä ohessa ensiapukouluttajana. Häntä kiinnostavat erityisesti toimintakyvyn säilyttäminen hätätilanteissa sekä ensihoitojärjestelmän kipupisteet ja kehitystarpeet. Eskelisen esikoisteos Ensihoitajan silmin sai innostuneen vastaanoton.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Ensihoitajan silmin - Ratkaisevat sekunnit
Tekijät
Eskelinen, Paul (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789520476373
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
15.12.2025

Kustantaja
Tammi
Painos
1. painos, 2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
234
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Tietokirjallisuus
Kirjastoluokka
99.1 Elämäkerrat. Muistelmat
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
ensihoito, hoitotyö, potilaat, akuuttihoito, ensihoitajat, pelastajat (palo- ja pelastusala), kokemukset, henkilöhistoria
Avainsanat
akuuttihoito, ensihoitajat, ensihoito, henkilöhistoria, hoitotyö, kokemukset, pelastajat (palo- ja pelastusala), potilaat