En välitä, vaikka olen tuulikannel, olen oppinut elämään sen kanssa. Vetäydyn majani rauhaan,
yksinäiseen luolaani, jossa tuulen virettäkään ei käy.
En välitä, vaikka olen tuulikannel, jota toisten tunteet soittelee. Vetäydyn lehmukseni alle, jossa
tuulen virettäkään ei käy.
Majani rauhassa hiljaisuus soi ympärilläni. Lehmuksen alla kuulen vain lehtien kahinan.
Viritän kanteleeni kuullakseni ihmisten murheet. Sillä tavalla tiedän kenen kanssa olen matkalla.