Erityisopetuksena tunnettu perusopetuksen keskeinen toimintamalli on ollut voimallisten muutosten kohteena 1990-luvun lopulta aina näihin päiviin saakka. Vuoden 1998 perusopetuslain myötä alkanut asteittaisten uudistusten sarja kulminoitui vuonna 2011 voimaan tulleisiin perusopetuslain muutoksiin ja oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän toimeenpanoon. Edellisenä vuonna toteutettu valtionosuuslain muutos vaikutti myös olennaisesti erityisopetuksen rahoitukseen ja resursointiin.
Tämä teos kokoaa yhteen kolmen toisiaan teemoiltaan sivuavan Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tutkimushankkeen tuloksia. Tutkimushankkeissa sekä rahoituksen että erityisopetuksen järjestelmän reformia on tarkasteltu sekä teoreettisesti että erityisesti kuntien ja koulujen käytännöissä havaittujen vaikutusten näkökulmasta. Tutkimukset antavat varsin yhtenevän kuvan siitä, että kaikessa monimutkaisuudessaan uudistukset ovat istuneet suomalaiseen toimintakäytäntöön hyvin: vaikka reformit ovat aiheuttaneet joiltain osin lisätyötä, ne ovat myös tuottaneet selvää lisäarvoa. Muutos ei kuitenkaan pysähdy paikalleen: jotain vanhasta säilyy samalla kun jotain uutta syntyy.
Teos sopii sekä yliopistolliseksi kurssikirjaksi että itseopiskeluun kaikille perusopetuksen ja erityisopetuksen parissa toimiville opettajille ja tutkijoille.