Fasilitoitua komunikointia, jota kutsutaan myös tuetuksi kommunikoinniksi tai tuetuksi kirjoittamiseksi, on sen 35-vuotisen historian aikana kritisoitu luultavasti enemmän kuin mitään muuta puhevammaisten tukemiseen tarkoitettua interventiota. Useissa länsimaissa on julkaistu siihen kohdistuneita kannanottoja ja varoituksia. Näiden takana on ollut sosiaali-, terveys- ja opetusministeriöitä, terveydenhuollon ja opetusalan ammattilaisten järjestöjä, autismi- ja kehitysvammajärjestöjä sekä monialaisia asiantuntijatyöryhmiä, jotka ovat arvioineet autismikuntoutuksen menetelmien vaikuttavuutta.
Merkittävimpänä näyttönä on yleisesti pidetty sitä, että koeasetelmilla on voitu osoittaa fasilitoijien tuottavan viestejä tuettavien henkilöiden puolesta. Tätä on lukuisissa tutkimuksissa nähty tapahtuvan ilman, että tukijat tiedostavat, mitä tapahtuu. Fasilitoidun kommunikoinnin kannattajat ovat katsoneet, että tällaiset tutkimukset ovat olleet virheellisesti toteutettuja, ja että menetelmää tulisi tutkia epäsuorilla laadullisilla tutkimusasetelmilla.
Tämä kirja palvelee puhevammaisten henkilöiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia ja perheenjäseniä, jotka ovat kohdanneet fasilitoidun kommunikoinnin käyttöön liittyviä ongelmatilanteita, ja tarvitsevat lisätietoa päätöksentekonsa tueksi. Mukana on tietoa menetelmän taustasta Australiasta sellaisilta osin, kuin sitä ei ole aikaisemmin kuvailtu suomeksi, sekä erilaisista tavoista, joilla useissa maissa on reagoitu sen leviämiseen.