Dosentti Kaarina Kailon tuore poikkitieteellinen tutkimus esittelee uudesta näkökulmasta suomalaisten ja suomensukuisten kansojen haltijoita ja jumalattaria sekä kansanrunoissa heijastuvaa luontosuhdetta. Hän lähestyy mytologiaa merkittävänä sosiaalisena mekanismina, jolla pohjoiset kansat ovat välittäneet perinne-ekologista tietoa sukupolvelta toiselle ylläpitäen luonnon tasapainoa.
Kirja esittelee samalla alkuperäiskansojen, ekologisen feminismin ja modernin matriarkaatti- tutkimuksen teorioita ja tutkimusmetodeja, joiden päämääränä on edistää luonnon itseisarvoa ja ekososiaalisesti kestävää tulevaisuutta varsinkin huomioiden ilmastonmuutoksen uhat. Suomalaisen kansanperinteen naishahmot ovat jääneet Kalevalan miessankareitten varjoon. Kailo arvioi uudelleen suomalaista shamanistista maa-ilmankuvaa patriarkaalisten stereotyyppien ja tarkoitushakuisesti muunneltujen kaksinapaisten naishahmojen tuolla puolen. Hän nostaa näkyviin suomalaisten jumalatar- hahmojen esikristilliset yhtäläisyydet ja yhteydet suomensukuisten kansojen Kultaiseen Naiseen (Zolataja Baba) ja Pohjolan muihin suuriin äitijumaliin Freyjasta Gullveigiin ja Louheen.
Lisäulottuvuutena Kailo analysoi vanhoja perinneaineistoja, jotka välittävät viestiä mystisestä muinaisesta Naisten Maasta (Terra Feminarum), josta on uutta todistusaineistoa. Suurta äitiä, matriarkaalista Pohjan akkaa, huoritellaan Kalevalassa ”pohjolan porttona” - ja tuetaan piilotajuista naisvihaa. Kailo haluaa rikkoa myyttisen lasikaton ja tehdä tilaa naisystävällisemmille kertomuksille, jotka ovat vapaita myyttisestä huorittelusta. Kirjan viestinä ja teesinä on mm. tarve luoda uusia ajattelutapoja, arvoja, ja uusi ihmisyyden normi (homo donans), jossa painopiste siirtyy kilpailullisesta ja eriarvoistavasta vaihtotaloudesta kulttuurisesti ”äidilliseen,” kaikkien sukupuolten sisäistämään ihmisyyden normiin. Tämä maa-ilmankuva on luonnehtinut monia menneisyyden yhteiskuntajärjestelmiä, ja kuvaa monia nykyisiäkin sukupuolten tasavertaisuuden matrikulttuureja.