Kasvamme ja kukimme, kunnes kuihdumme. Jotkut onnekkaat saatavat hetkittäin herätä kukkaan - kukoistaa. Omassa pienessä maailmassa näemme kukinnon ja kauneuden. Olemme mielestämme sen keskellä ja uskomme näkevämme kokonaisuuksia, vaikka olemme pienissä huoneissamme omissa pienissä ajatuksissamme ajatuskupliemme sisällä. Emmekä tiedä ja ymmärrä kaikkea, vaikka muuta uskomme. Yritämme vain kukkia ikuisesti.
Mutta kukkapellon lähellä saattaa olla tunkioita. Piilossa ovat peitettynä itseltämmekin. Siellä jossain on paljas itsekkyys. Se on lähellä ja ympärillämme. Se itsekkyys voimistuessaan näkyy hirveänä säälimättömänä julmuutena, jota jopa kaikista lähimmät osoittavat toisilleen. Tämä julmuus on useimmiten katseilta piilossa tai vähintäänkin todellisen totuuden ulottumattomissa. Ilman suodatinta katsovat näkevät joukon hirviöitä, vaikka eivät sitä halua uskoa.
Mutta on parempi se löytää ja jos löydät sen ja tunnustat olevaksi muissa ja sinussa itsessäsi.
On parempi hyväksyä se, jotta ymmärtäisit muutoksen tarpeen.
Koska
se on sinussa
ikuisesti
estämässä kaikkea
jotka pystyisit
toteuttamaan