”Istun tuolilla keskellä huonettani selin ikkunaan. Mieheni on asetellut tuolinsa poikittain eteeni. Hän tivaa asioita. Koko kolmituntisen vierailun aikana en kuule yhtään kannustavaa tai lohduttavaa sanaa. Ehkä hän ei osaa hymyillä, ajattelen. Mieheni tarttuu käsivarteeni ja alkaa halveksien repimään kuihtunutta nahkaani. Se sattuu.”
Väkivallan ja uskontojen uhrit on ollut viime aikoina hyvin yleinen aihepiiri myös Suomessa. Narsismistakin on kirjoitettu paljon ja kattavasti. Tuo ennen melko tuntematon ilmiö tunnetaan nyt yleisesti - ja se osataan onneksi paremmin tunnistaa. Tämä teos tuo ansiokkaan lisän tuohon kirjallisuuteen ja voi kylvää ahdistuneeseen lukijaan toivon siemeniä. Miten muut ovat selviytyneet mahdottomilta tuntuneissa tilanteissa?
”Fyysinen väkivalta on aina myös henkistä ja päinvastoin. Henkistä ja hengellistä väkivaltaa on mahdotonta kuvata tarkasti. Juuri siksi sen voima hämmentää, lamaannuttaa ja hajottaa minuutta. Kokemukseni ovat opettaneet minulle sen, mitä rakkaus ei ainakaan ole. Toipumisen polkuni on ollut pitkä. Hataralla taipaleellani olen saanut apua ammatti-ihmisiltä ja ystäviltä. Raskaasta matkasta huolimatta olen säilyttänyt uteliaisuuden ja ilon elämää kohtaan. Toivoa on aina!”