Tuomo Salovuori kiinnostui hyväntekemisen hyvinvointivaikutuksista huomatessaan, että toisten huomioiminen sai hänet tuntemaan itsensä onnellisemmaksi ja elämäänsä tyytyväisemmäksi.
Jotain hyvää näytti toteutuvan myös niissä hetkissä, kun hän itse sai osakseen yllättävää ystävällisyyttä. Saman havainnon Salovuori on tehnyt myös työskennellessään erilaisten kuntoutujien parissa; avunsaajien muuttuessa avun antajiksi he itsekin alkoivat voida paremmin.
Tätä kirjaa varten Salovuori on perehtynyt monipuolisesti tutkimukseen, filosofien pohdintoihin sekä vanhoihin viisaustraditioihin hyvästä elämästä. Ne kaikki näyttävät osoittavan siihen suuntaan, että hyvän tekeminen on hyvinvointitekijä siinä missä liikunta ja terveellinen ravintokin. Hyvän jakamisella voi siis parantaa sekä muiden elämää että omaa elämänlaatuaan.
Mutta onko hyvän tekemisessä kyse vain oman ulkokuoren kiillottamisesta, hyvesignaloinnista tai moraaliposeerauksesta? Käytänkö muita hyväkseni oman oloni parantamiseen? Näitäkin kysymyksiä kirjassa pohditaan.
Kirjoittajan mielestä aikamme tarvitsee ihanteita ja arvoja, joita kohti voimme kulkea ja joiden mukaan pyrkiä elämään, vaikka joudumme tunnustamaan, ettemme useinkaan yllä ihanteisiimme. Hyvän jakamisen parantava voima ulottuu omaa hyvinvointiamme laajemmalle, läheistemme elämään ja koko yhteiskuntaan.