Faktaako? Fiktiotako? Kokemusperäistä ehkä? Ehkäpä kappaleita omasta elämästä? Lukijan tajuntaan nousee kysymys toisensa jälkeen. Voin vastata niihin moni-ilmeisesti: kotipihlaja on edelleen olemassa. Lapsuuden kiikkerä kivi. Savusauna on purettu. Ukonhatut eivät enää nouse kesäiseen kukoistukseen. Mutta se kaikki muu mielikuvien puutarha. Se on jossakin minussa. Olen joskus kirjoittanut: Minussa elävät tuhannet ja miljoonat ihmiset, jotka pyrkivät kauttani ulos elämään. Minä olen päästäjä ja vangitsija. Minkä valinnan teen? Kenet vapautan villitsemään itseäni? Kenet sulatan runoksi? Kenen polulle lähden viikoiksi, kuukausiksi tai vuosiksi ja unohdan kaiken muun? Kaikki ne huutavat minua mukaansa, sillä jokainen ihminen ja jokainen osa heissä on laulun arvoinen. Sillä jokainen ihminen ja jokainen osa heissä on osa minua. Kertoessani heistä kuljen kappaleen matkaa omaa polkuani, löydän itsestäni jälleen jotain. Ehkä pääsen hiukan lähemmäksi sitä todellista minääni, sitä ihmistä joka lopulta olen.
