Pääsisältö
Kilpiäinen, Katri

Ihmisen ei kuulu olla koko ajan saatanan poikki

Ihmisen ei kuulu olla koko ajan saatanan poikki

Hinta nyt28,00 €
(24,67 € alv 0 %)

Kuvaus

Vastaisku suorittamiselle!

Hyvinvointikapinallisena tunnettu Katri Kilpiäinen kyseenalaistaa kirjassaan yhteiskunnan tehokkuusihanteet ja antaa lähtöpassit loputtomalle itsensä optimoinnille.

Elämme suorituskeskeisessä ajassa, jossa arvomme kytkeytyy saavutuksiimme – mitä ahkerampia olemme, sitä arvokkaampia olemme. Eikä enää tunnu riittävän edes se, että suorittaa töissä. Nyt on pistettävä parastaan myös vapaalla. Palautuminenkin on kuin monimutkainen palapeli, joka pitää koota paitsi oikein myös mahdollisimman tehokkaasti.

Kun jahtaamme parasta versiota itsestämme, riittämättömyyden tunne kalvaa rintakehässä. On jaksettava painaa, kun naapurin Liisakin jaksaa. Samaan aikaan on yritettävä olla kunnon työntekijä, hyvä puoliso ja täydellinen vanhempi. Pestä lakanat joka sunnuntai ja kuunnella kehittäviä podcasteja.

Katri Kilpiäinen alkoi kapinoida suorituskulttuuria vastaan oman uupumuksensa myötä. Hän ilmaisee kirjassaan terävästi ja suoraan sen, mitä moni kokee, mutta ei uskalla lausua ääneen. Kirjan avulla sinäkin löydät itsestäsi omaa hyvinvointiasi puolustavan rettelöitsijän. Koska ihmisen ei kuulu olla koko ajan saatanan poikki.

Katri Kilpiäinen (s. 1983) on kirjoittaja, puhuja, työnohjaaja ja hyvinvointikapinallinen. Kilpiäinen on jakanut lempeää suoritusanarkiaa Instagramissa muutaman vuoden ja kerännyt yli 50 tuhatta seuraajaa. Hän on julkaissut aiemmin kaksi rikosaiheista tietokirjaa sekä Tunnollisen suorittajan kapinointikortit (Hidasta elämää 2025).

Kovakantinen kirja
Tulossa 10.3.2027

Nimeke
Ihmisen ei kuulu olla koko ajan saatanan poikki
Tekijät
Kilpiäinen, Katri (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528704171
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
10.3.2027

Kustantaja
Bazar
Sarja
Hidasta elämää
Painos
1. painos, 2027
Julkaisuvuosi
2027
Kieli
suomi
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
17.3 Elämänfilosofia. Elämäntaito
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu