Pääsisältö
Viitaniemi, Ella, Kaarninen, Mervi, Mattjus, Henrik, Tikka, Marko

Ihmisten tekemä kaupunki – Tampere. — Tutkimuksia ja kuvauksia XIII.

Ihmisten tekemä kaupunki – Tampere.

Tutkimuksia ja kuvauksia XIII.

Hinta nyt41,00 €
(36,12 € alv 0 %)

Kuvaus

”Tampereen historiallinen seura perustettiin kevättalvella 1925 edistämään historian harrastusta ja tutkimista Tampereella ja sen ympäristössä.” Näillä sanoilla alkaa ensimmäinen "Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia" -teos, joka julkaistiin vuonna 1929.

Kasvavan ja kehittyvän kaupungin ja sen lähiseutujen historiaan piirtyy jatkuvasti uusia sivuja, tapahtumia ja merkityksiä, joten teoksen aikajänne ulottuu aina keskiajalta 2020-luvun kulttuurisiin, poliittisiin ja taloudellisiin ilmiöihin saakka.

Kirjassa nostetaan esille Tampere naisten kaupunkina sekä kuvataan sen kriisejä, aatteita, kulttuuria sekä monumentteja ja merkityksiä. Kirjan 17 artikkelia tuovat esiin Tampereen ja sen lähiseutujen historiaa ja henkilöitä uusimman tutkimuksen valossa.

Käsillä oleva teos juhlistaa Tampereen Historiallisen Seuran 100-vuotista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi valmistuva teos mukailee ensimmäistä Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia -kokoomateosta.

Julkaisun toimituskunnan muodostavat dosentti, yliopistolehtori Mervi Kaarninen, filosofian tohtori Henrik Mattjus, dosentti, yliopistonlehtori Marko Tikka sekä dosentti Ella Viitaniemi.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Ihmisten tekemä kaupunki – Tampere. — Tutkimuksia ja kuvauksia XIII.
Tekijät
Viitaniemi, Ella (Toimittaja)
Kaarninen, Mervi (Toimittaja)
Mattjus, Henrik (Toimittaja)
Tikka, Marko (Toimittaja)
Tuotetunnus
9789523972742
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
24.11.2025

Kustantaja
Vastapaino
Painos
2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
416
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Paikallishistoriat
Tietokirjallisuus
Kirjastoluokka
92.84 Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen historia
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
kaupunkihistoria, talonpoikaiskapinat, Krimin sota, Hatanpään kartano, Suomen sisällissota, aatteet, aluekehitys, tieteelliset seurat, kulttuuri, elinkeinoelämä, toinen maailmansota, kaatuneet, henkilöhistoria, sosiaalihistoria, naishistoria, mikrohistoria, historia