Suomalaisten punaisten toimintaa Inkerinmaalla ei ole aiemmin tutkittu perusteellisesti. Jesse Hirvelän tutkimus tuo ensimmäistä kertaa esiin, miten Suomesta paenneet punaiset onnistuivat nousemaan paikallisväestön johtoon Leningradin alueella maailmansotien välisenä aikana. Tutkimus on toteutettu osana Kansallisarkiston hanketta ”Suomalaiset Venäjällä 1917–1964”.
Bolševikkien vähemmistömyönteisen kansallisuuspolitiikan ansiosta Leningradin suomalaiset pystyivät kasvattamaan toimintaansa aina 1930-luvulle saakka. Tarton rauhassa inkeriläisille luvattua kulttuuriautonomiaa toteutettiin vahvistamalla suomenkielistä kouluverkostoa, hallintoa ja kustannus- ja propagandatoimintaa inkeriläisten sitomiseksi neuvostovallan alaisuuteen.
Suomalaiset kommunistit hyödynsivät inkerinsuomalaisia, inkerikkoja, vepsäläisiä ja muita vähemmistöjä vahvistaakseen omaa asemaansa. He toteuttivat kansallisuuspolitiikkaa omilla ehdoillaan ja suosivat inkeriläisten sijasta suomalaisia siirtolaisia edistääkseen uuden vallankumouksen puhkeamista Suomessa.
Hirvelän tutkimus esittelee uutta tietoa Leningradin ja Inkerin suomalaisten vaiheista Venäjän sisällissodasta suureen terroriin, Neuvostoliiton kansallisuuskysymyksen raameissa. Keskeisenä teemana tutkimuksessa on suomen kielen asema, jota useimmat suomalaiset punaiset puolustivat kohtalokkain seurauksin.