Isyydestä keskustellaan ikään kuin se olisi perhekohtainen tai yksityisen valinnan kysymys. Tässä kirjassa osoitetaan, että isyys on läpeensä poliittinen ilmiö, jonka määrittely on ollut yhteiskunnallisen kamppailun kohde.
Keskeisin kiistakysymys 1990-luvun isyyskeskustelussa koski sukupuolta: millaisia rajoja isän ja äidin vanhemmuuden välille pitäisi vetää tai miten rajoja voisi purkaa ja millaisia miehiä isien tulisi olla. Tasa-arvopolitiikassa ja ajankohtaispuheenvuoroissa uudenlainen, hoivaava isyys esitettiin miesten suurena mahdollisuutena vapautua rajoittavista roolikahleista. Samanaikaisesti kuitenkin perheasiantuntijoiden kirjoittamissa suosituissa isyysoppaissa varoiteltiin miehiä ryhtymästä pienen lapsen hoitajaksi ja oltiin huolissaan miesten aseman rapautumisesta.
Isyyden aika tarkastelee 1990-luvun isyyskeskustelua sekä julkisuudessa esitettyjen että "tavallisten" ihmisten esittämien puheenvuorojen näkökulmista. Samalla valotetaan isyydestä käydyn kamppailun argumentointia ja avataan keskustelussa itsestäänselvyyksinä esitettyjä käsityksiä. Purkamisen kohteeksi tulevat esimerkiksi sellaiset aikalaiskäsitteet kuten perinteinen isyys, miehen malli ja isän rooli.
Luotaamalla nykykäsitysten lähihistoriallisia juuria kirja näyttää, kuinka 1990-luvun keskustelun tematiikka, tavoitteet ja huolenaiheet kaikuvat edelleen 2010-luvulla.