Ajatuksia herättävä jännitysromaani rikosvyyhdestä, joka aiheuttaa huolta niin poliiseissa kun kansalaisissakin. Rikoskomisario Savolainen vetää tutkintaa oman terveytensä rajoilla taiteillen.
Puolisonsa omaishoitajana toimiva Johanna Wegelius herää sairaalan teho-osastolta ja saa kuulla, että joku on yrittänyt myrkyttää hänet syanidilla. Samaan aikaan lääkärit epäilevät tapauksia olevan muitakin.
Rikoskomisario Hannu Savolainen alkaa tiiminsä kanssa selvittää, onko myrkytysten taustalla kansainvälinen terrorismi, kohteensa umpimähkään valitseva sarjamurhaaja vai sittenkin yksittäinen toimija, jonka motiivi teoille on toistaiseksi löytymättä.
Pian lehdistö repii tilanteesta pelkoa lietsovia otsikoita. Täystyöllistetyt poliisit käyvät läpi johtolankoja yksi toisensa perään yhdessä suojelupoliisin ja krp:n tutkijoiden kanssa. Yhteentörmäyksiltäkään ei vältytä, kun paineet syyllisen löytämiseksi poliisilaitoksella kasvavat ja henkilökohtaiset ristiriidat luovat repiviä jännitteitä poliisien välille.
Savolainen on huolissaan koiransa Redin terveydestä, ja häntä itseäänkin alkavat vaivata merkilliset huimauskohtaukset, kuulokin on toisessa korvassa heikentynyt. Lopulta hätkähdyttävä syy oireille löytyy, mutta oikeaa hetkeä kertoa tilanteesta Laura-vaimolle ei tunnu keskellä kiivasta rikostutkintaa löytyvän.
Kirjailija Annika Erosen romaani Itkevän linnun talo on seitsemäs osa rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovassa fiktiivisessä dekkarisarjassa.