Pieni kyläpahanen Leningradin eteläpuolella.
Tässä Jäniksien ja Nermanien asuttamassa kylässä, Taitsanhovista haetussa talossaan, asui 1930-luvulla seppä-Juhon Mari vanhempiensa kanssa.
Koitti sota. Sen alkua ei voinut olla huomaamatta, kun pommit osuivat kotitalon nurkille. Hitlerin Saksa hamusi Leningradiin Jäniskylän yli. Rintama lähestyi lähestymistään ja tuli lopulta kohdalle. Sukulaisperhe jäi Leningradin piiritysrenkaan sisään. Tuli nälänhätä. Kuoli lehmä, kuoli isä, kuoli äiti, meni koti.
Maria Nerman tuli Suomeen orpona tätinsä ja kasvattisisarensa kanssa, kun kymmeniä tuhansia inkerinsuomalaisia pelastettiin sodan jaloista.
Mutta oliko Suomi turvapaikka niille siviili-inkeriläisille, jotka uskalsivat olla palaamatta Neuvostoliittoon sodan jälkeen? Palaamatta jääneiden yllä leijui palautusuhka kuin musta pilvi vielä vuosikausia. Suomi ei uskaltanut tehdä lopullista päätöstä, että jäljellä olevat saavat jäädä. Presidentti Paasikivi toivoi, että loputkin inkeriläiset vain hiljakseen poistuisivat maasta.
Marian tie Suomessa vei Viljakkalan ja Mouhijärven kautta punaiselle Tampereelle ja lopulta Jyväskylään. Mutta kotipaikka ei unohtunut. Maailman pihamaat eivät voita kotipihaa milloinkaan.