Pääsisältö
Jalo, Merja, Jalo, Marvi

Jesse jälkikoira

Jesse jälkikoira

Hinta nyt29,00 €
(25,55 € alv 0 %)

Kuvaus

Jennan ja Hannelen tuntemia koiria alkaa kadota mystisesti keskellä kirkasta kesäpäivää. Nyt tarvitaan Jessen tarkkaa vainua!

Lehtisen koirakodilla on ongelma. Kaupungin määrärahat ovat vähentyneet samaan aikaan kun hoitoon tuodaan yhä enemmän irtokoiria ja vanhat häkit vetelevät viimeisiään. Lehtisen Tytti on passittanut tyttärensä Moonan ja Dianan rahankeruuseen ja järjestää Kylpylä Kultatassun tiloihin koirien Muoti ja kauneus -tapahtuman.

Samaan aikaan alkaa Jennan ja Hannelen tuntemia koiria kadota kummallisella tavalla. He toivovat niiden päätyvän Lehtisen koirakotiin, mutta ei niitä kaikesta päätellen ole sinne tuotu. Onneksi Jennan kultainennoutaja Jesse on hyvä jälkikoira.

Hajujäljet kuitenkin päättyvät oudosti bussipysäkille. Mihin Nasse-setä ja Fibula ovat joutuneet?


Merja ja Marvi Jalo ovat kirjailijasisarukset, jotka ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja hevos- ja koirasarjoja. He aloittivat Jesse-sarjan jo vuonna 2004. Jesse jälkikoira on sarjan 37. osa. Vuonna 2011 Jesse pentukoira voitti Pirkanmaan Plättä -palkinnon, ja Jesse hoivakoira palkittiin Kirjava Kettu -palkinnolla vuonna 2008. Mukaansatempaavat Jesse-kirjat ovat olleet nuorten suosikkeja vuodesta toiseen, sillä tarinat ovat ajattomia ja koskettavia, täynnä huumoria ja toimintaa.

Kovakantinen kirja
Tulossa 28.2.2027

Nimeke
Jesse jälkikoira
Tekijät
Jalo, Merja (Kirjoittaja)
Jalo, Marvi (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523567863
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
28.2.2027

Kustantaja
Myllylahti
Sarja
Jesse 37
Painos
2027
Julkaisuvuosi
2027
Kieli
suomi
Sivumäärä
95
Tuoteryhmät
Lasten ja nuorten kirjat
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
L84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Ikäsuositus
8 - 12
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu