Satu Siimestön esikoisteos on kudelma ihmismielen aistimuksista ja liikahduksista eri aikatilojen ja paikkojen ja tapahtumien välillä. Se koostuu arvoituksellisuuksista ja kohtalollisuuksista, jotka liittävät teoksen kertoja S:n venäläisen poliitikon Aleksei Navalnyin toipumisviikkoihin eräässä Mustan Metsän kylässä Keski-Euroopassa ja vankeuteen ja kuolemaan Venäjällä, ja suruun, joka vie kertojan yhtä lailla mielenosoituksiin Tehtaankadulla kuin Vuorisaarnaan, jota Navalnyi opetteli neljällä kielellä vankeudessa kotimaassaan, jota hän rakasti, mutta jonka tyranni vei häneltä. Teos on kuin harpulla soitettua musiikkia myös Jumalan eksistentialismille ja kaipaukselle ja henkilöillä, jotka tutustuttivat kertojan Rainer Maria Rilken runouteen. Kirja liikkuu myös lapsuuden muistoissa ja Kirurgisessa sairaalassa, Nikolai Bobrikovin surman jälkeisissä hetkissä ja erään järven rannalla asuvassa rupisammakossa; kokemuksissa, jotka ovat osa sitä, mitä kertojasta on tullut. Teos on kirjallisuutta, joka antaa mahdollisuuden ajatella itse luotua maailmaa, vastakohtana maailmalle, jossa erilaiset pakotteet ohjaavat meitä ajattelemaan ja tuntemaan yhdenmukaisesti.
