Muistan kuinka vuosikymmeniä sitten edesmenneen isäni kanssa ruohikoiden reunasta savuahvenia ongittiin. Erään kalaretken jälkeen koivunoksat höyrysivät sateen jäljiltä ja ilmaan levisi palvauspöntön alla olevasta nuotiosta sinertävä savu. Isäni istui koivunkannolla ja tuijotti savustuspöntön reunaa nuoleskelevia liekkejä. Vaaran takaa kantautui vaimea ukkosen jylinä.
Minä poikanen odottelin jännittyneenä kalojen valmistumista. Viimein isä kohotti savustuspöntön kantta, jolloin pöntöstä lemahti sieraimia kutkuttava herkullinen tuoksu. Silmä tarkkana seurasin, kun isä otti savustuspihdeillä ritilältä kullanruskeaksi paistuneen ahvenen, halkaisi kalan sormilla ja antoi siitä puolet minulle. Me kalamiehet, isä ja minä napostelimme suurella mielihalulla savukalaa, herkullista makupalaa.