Karjalainen nainen -teos kertoo karjalaisen naisen tiestä menneisyydestä nykypäivään lähtien Koti-Karjalasta, joka on evakkotien takana tai nykyisessä Suomen Pohjois- ja Etelä-Karjalassa. Nuoren naisen aikuisuudesta ja aviokelpoisuudesta. Karjalaiset häät olivat kuin laulunäytelmä vielä isoäitien lapsuudessa ja pitopöytiin tuotiin piirakat ja paistit, mutta muistetaan myös huntuhöllötykset, eropuurot ja kerranjuonnit samoin kuin polvipojan rinkelit.
Mitä vaati tulo miniäksi ehkä suureenkin perheeseen? Entä äidiksi tulo, raskauden mielihalut, synnytys saunassa tai evakkomatkalla, niistäkin kerrotaan. Naiset hoivasivat lapsiaan, kunnioittivat vanhuksia ja sopeutuivat yhdessä asumiseen. Nainen saattoi olla kuin puun ja kuoren välissä, mutta monesta tiukasta paikasta hän selvisi neuvokkuutensa ja opinhaluisuutensa ansiosta. Sotien jälkeen karjalaisuuden säilyttäminen ilmeni vaikkapa innostuksena kansanpukuihin ja fereseihin.
Mitkä avut auttoivat eteenpäin, oliko kyseessä herkkyys vai sitkeys, alusta aloittamisen kyky vai joustavuus? "Taipuu vaan ei taitu" sopii kuvaamaan monen karjalaisen naisen elämänvaiheita. Koetusta kasvaa vahva identiteetti nykypolvillekin, joilla on karjalaiset juuret.
Teos on tutkijan näkökulma useiden perinneaineistojen pohjalta. Valokuvia on sekä kuvattu kirjaa varten että saatu yksityishenkilöiltä pukuperinnekyselyjen yhteydessä. Lämmin kiitos kaikille karjalaisille naisille ja miehille, jotka ovat kertoneet edellisten sukupolvien elämästä ja omista vaiheistaan tallentaen karjalaista perinnettä ja antaneet kuviaan käyttöön.