Teksti johdattaa lukijan Karjalan ortodoksisten kirkkojen ja lukuisten tsasounien historiaan sanoin ja kuvin. Kirjassa kuljetaan vuosisatojen läpi aina vuoteen 1944.
Karjalan vanhin henki- ja verokirja on vuodelta 1500. Tällöin laadittiin Novgorodin Vatjan viidenneksen Karjalan väestöstä kertova veroluettelo, jossa verot määriteltiin maksettavaksi Moskovan suuriruhtinaalle. Tällöin pogostoja eli kirkkopitäjiä oli seitsemän, joissa 29 kappelikirkkoa.
1500- ja 1600 luvuilla käytiin useita sotia Ruotsin ja Venäjän välillä. Monien sotien myötä kirkot poltettiin ja kreikanuskoiset karjalaiset joutuivat usein pakenemaan sotia Inkeriin ja Venäjälle. Sotien jälkeen kirkot rakennettiin uudelleen ja uudelleen. Luterilaisen kirkon voimakas vaikutus ja toiminta näkyi Karjalassa 1600- ja 1700- luvun alussa. Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721 olot tasaantuivat Karjalassa. Kirkkojen rakentaminen aktivoitui ja seurakuntien toiminta vakiintui 1700- luvun lopulta 1900 luvun puoliväliin saakka. Vanhoja huonokuntoisia kirkkoja purettiin, tulipalot tuhosivat useita ja viimesotien seurauksena useat kirkot vaurioituivat pahoin tai tuhoutuivat täydellisesti.
Kirjan laaja kuvitus ja ennen julkaisemattomat piirustukset kertovat Karjalan monimuotoisesta rakennus- ja kulttuuriperinnöstä. Kirjassa esitellään Karjalan kauniit kirkot ja tsasounat, niiden kansanomaista puuarkkitehtuuria.