Käsi ei hellitä kädestä.
Oli kädet, jotka kutoivat räsymattoa
suunnitellen siihen sointuvia värejä.
Kenties haaveilen.
Oli kädet, jotka kyntivät maata,
tekivät pellon saroista suoria,
kenties haaveillen auringon kuultamista
tähkäpäistä.
Tuli aika, jolloin miehet tarttuivat aseisiin
ja naiset ottivat heidän paikkansa kotona.
Tuli aika, jolloin puhallettiin yhteen hiileen.
Silloin ei kyselty, silloin kuljettiin yhtä matkaa
ja uskottiin parempaan.
Me katsomme nyt teitä.
Me katsomme syvälle silmiin ja annamme kätemme.
Nyt kuljemme teidän kanssanne yhtä matkaa.
Ja viemme eteenpäin uskoa paremmasta.
Sitä, ettei käsi hellitä kädestä.
Se kiitoksemme isänmaalle on.