Päiväkirjamerkinnöistä ja kirjeistä, jotka hän kirjoitti matkallaan Baltian ja Venäjän kautta Suomeen, Ruotsiin ja Tanskaan vuonna 1805.
Suuren osan matkasta Seume taittoi jalkaisin, sillä hän piti kävelyä itsenäisyyden ja yksilönvapauden ilmauksena ja ajatteli, että ajoneuvoilla kulkeminen etäännyttää ihmiset heidän alkuperäisestä olemuksestaan. Rousseaun filosofia ja erityisesti luonnollisen ihmisen ihanne näkyvät Seumen ajattelun taustalla.
Ennen Pohjolan matkaa Seume oli patikoinut Alppien yli Sisilian Syrakusaan, ja tästä vaelluksesta syntynyt matkakirja oli nostanut hänet seikkailijan maineeseen. Siinä missä aikakauden suurin kirjallinen kuuluisuus Goethe ihasteli Italian-matkansa päiväkirjoissa klassista arkkitehtuuria, Seumen matkakuvausten rosoinen ja polveileva kerronta johdatti lukijat sivupoluille, syrjäkylien majataloihin ja kapakoihin.
Saksassa Seumea pidetään klassikkona, mutta Suomessa tämä aikansa tärkeimpiin kuulunut yhteiskuntakriitikko on lähes tuntematon, vaikka teokseen sisältyy värikäs ja kulttuurihistoriallisesti kiinnostava kuvaus 1800-luvun Suomesta.
Seumen persoonallinen huumorintaju ja itseironia, välittömyys ja rohkeus tekevät matkareportaasista yhä elävää kirjallisuutta.