”Jos hyvin käy, helluntaina syödään
mestoa, resepti vuodelta 1674:
ruodittua taimenkeittoa,
johon lisätään reilusti hilloja
(tällä kertaa pakastearkusta).
Sitten vielä kiehautus, varo kuumaa,
ei hätää, opin jo lapsena
että ”pohojonen on nenän alla”.
Ei juhlaruokaan tai runoon
sen enempää maagista realismia tarvita”.
Timo Helteen (s. 1947) runoissa eletään pohjoisessa keskellä kaikkea. Luonto ja paikallishistoria ovat aina läsnä, mutta arkisen elämänpiirin lävistää maailman levottomuus sotineen, vihreine siirtymineen ja kaivoksineen, joita suunnitellaan jo luonnonsuojelualueillekin. Runot puhuvat myös vanhenemisesta. Ikääntymistä ei kuitenkaan voivotella, vaan sitä kuvataan arkisten huomioiden kautta, usein hauskasti ja ymmärtäen.
SODANKYLÄSSÄ ASUVA tietokirjailija FT Timo Helle
on tutkinut pohjoista ekologiaa ja erityisesti poron-
hoitoa sekä toiminut Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana.