Kulttuurissa ja jopa tieteissä kaikki näyttää muuttuneen puhetavoiksi. Kirkossa ja teologiassa keskustellaan siitä, miten erilaiset diskurssit kiistelevät toistensa kanssa. Jotkut purkavat patriarkalismia kaikkialla, missä sellaista näkevät. Pitäisikö Jumalaa kutsua äidiksi? Onko sukupuoli pelkkä diskurssi, eräänlainen mielipide? Tuleeko kirkon toiminta tulkita valtapeliksi erilaisten kielenkäyttöjen välillä? Tavoittaako kieli todellisuutta - tai totuutta?
Eskolan kirja selittää muutoksen taustoja 1960-luvun Pariisista aina Yhdysvaltojen laajaan jälkistrukturalismiin. Joku linjoista omaksuu merkityksen täydellisen hävittämisen ja ajautuu suorastaan Jumalan kuoleman teologiaan. Toiset taas nostavat esille teologian uudet mahdollisuudet irtautua historismista ja sekularisoituneesta ideologiasta. Teologia hakee tällöin omaa ääntään uudella tavalla. Pelastaako kielen vallankumous teologian vai johdattaako se sen vain negaatioihin ja merkityksen loittonemisen yöhön?