Kaunokirjallisuuden lukeminen on oleellinen osa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta ja palvelee niin kielitajun, luku- ja ilmaisutaidon, ihmis- ja itsetuntemuksen kuin kulttuurisen ymmärryksen ja yleissivistyksen kehittymistä. Miten saada opetuksessa esiin kaikki nuo lukemisen aspektit? Onko jokin niistä selvästi merkityksellisempi kuin jokin toinen? Ja miten lukutaitoa voi mitata?
Entä mitä ja miten lukea? Onhan maailman kirjojen meri rannaton. Jotkut kaipaavat kaanonia, toiset vannovat vapaan, omaehtoisen valinnan nimeen. Monelle nuorelle kokonaisteoksen lukeminen tuntuu valtaisalta haasteelta, kun taas toiset lukevat yhä enemmän ja monipuolisemmin. Miten sytyttää lukemisen kipinä kaikkiin alakoulusta alkaen?
Kirjallisuudentutkimus tarjoaa alati uusia tapoja lähestyä kirjallisuutta ja muovaa koko kirjallisuuskäsitystä. Pitkän uuskritiikin tradition mukaisesti kouluopetus on ohjannut lukemaan kaunokirjallisuutta sen kieltä ja kerronnan keinoja eritellen. Entä teosten ja todellisuuden suhde ja opetussuunnitelmissakin mainittu kulttuurinen lukutaito? Tai vain eläytyvä, nautiskeleva lukeminen - olisiko sille tilaa ja tilausta? Uudet tutkimussuunnat tunteidentutkimus ja ekokritiikki taas lähestyvät kaunokirjallisuutta omista näkökulmistaan, lukutaidon ja oppimisen tutkimus täsmentävät kuvaa lukutaidon olemuksesta. Näitä teemoja ja kysymyksiä käsittelevät vuosikirjassa niin tutkijat kuin opettajat.
Tutkittua, koettua ja koeteltua!