Kirjallisuuden harrastajat kertovat meille, että he kirjoja lukiessaan tutustuvat kuin toiseen maailmaan, toisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa toimia, tuntea ja ajatella. Parhaimmillaan lukeminen rikastuttaa ja syventää kuvaa maailmasta ja näkemystä elämästä. Kirjallisuuden tarjoama kuva elämästä ja ihmisestä ei tietenkään aina ole myönteinen ja asiantunteva vaan jopa tarkoituksella vääristävä. Kyllä sellainenkin kuva todellisuudesta saattaa olla opettava ja hyödyllinen.’
Kirjallisuus on usein ollut ase ideologisessa taistelussa. Kirjallisuuden eräs perustehtävistä on kyseenalaistaa ideologiset vääristymät ja etsiä sivistystä ja ihmisyyttä. Sivistyksen tehtävä on etsiä ja puolustaa tietoa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta.
Etenkin kaunokirjallinen teos tarjoaa valmistuttuaan ja irtaannuttuaan kirjailijan käsistä rajattoman määrän tulkinnan mahdollisuuksia. Sillä ei ole useinkaan täsmällistä merkitystä. Kirjan tehtävä on myös herättää erimielisyyttä ja osallistua näin kultuurisiin ja yhteiskunnallisiin kiistoihin. Tällainen rikkaus on syytä pyrkiä ymmärtämään ja tunnustamaan, sillä keskustelun vapaus on demokratian siemen. Parhaassa tapauksessa kirjallinen teos on kysymys, joka panee lukijan miettimään, mitä teos oikeastaan tahtoo meille sanoa.