Leila Keski-Luopan väitöskirja on syventävä tieteellinen jatko-osa hänen vuonna 2001 julkaisemalleen Työnohjaus vai superviisaus -kirjalle, josta on muodostunut jo alan klassikkoteos. Tämä väitöstutkimus antaa työnohjaukselle sekä arvokkaan teoreettisen kokonaisjäsennyksen että toimintamallin, joka huomioi työnohjauksen kaikkien osapuolten näkökulmat.
Työnohjaus on vakiintunut työn ja ammatillisen identiteetin kehittämisen muoto. Siitä on tullut merkittävä tukimuoto muutosten keskellä elämiseen ja sen tarve kasvaa edelleen vuorovaikutusintensiivisen työn lisääntyessä. Huolimatta työnohjauksen suosion kasvusta, tältä työltä puuttuu edelleen yhtenäinen teoreettinen hahmotus.
Leila Keski-Luopa tarttuu väitöskirjassaan haasteeseen luoda työnohjaukselle kokonaisvaltaista teoreettista perustaa. Hän kysyy, miten työnohjausta olisi mahdollista jäsentää niin, että se palvelisi tarkoitustaan välityssuhteena työelämän toimijan ja työorganisaation välisessä suhteessa. Teos tarjoaa laaja-alaisen kokonaisesityksen työnohjauksen historiasta ja filosofisista lähtökohdista sekä käytännön toimintamallin, joista jokainen työnohjaaja hyötyy.
Keski-Luopa hahmottaa työnohjaussuhteen intersubjektiivisena kehitysprosessina ja analysoi sen sisältöä hyödyntäen niin systeemistä ajattelutraditiota kuin psykoanalyyttistä käsitteistöä. Analyysi vastaa työnohjauskentän tarpeeseen jäsentää työnohjausta sosiaalisena systeeminä osana yhteiskunnan kokonaisuutta ja sen erityisenä aikuiskasvatuksen instituutiona.
Keski-Luopan väitöskirja on syventävä tieteellinen jatko-osa hänen vuonna 2001 julkaisemalleen Työnohjaus vai superviisaus -kirjalle, josta on muodostunut jo alan klassikkoteos. Tämä väitöstutkimus antaa työnohjaukselle sekä arvokkaan teoreettisen kokonaisjäsennyksen että toimintamallin, joka huomioi työnohjauksen kaikkien osapuolten näkökulmat.