K. H. Wiik kirjoitti teoksensa KOVAN KOKEMUKSEN OPETUKSIA (1918) keväällä ja kesällä 1918 piilotellessaan sisällissotaa seuranneen valkoisen Suomen hallinnolta. Teos julkaistiin jouluksi, ja siitä otettiin pian uusia painoksia; nyt ilmestyvä faksimile on 1919 ilmestyneestä 3. painoksesta (Kansanvalta, Helsinki).
Aseellista vallanottoa viimeiseen asti vastustaneen tekijän arvio sodasta on ruhjovaa laatua. Äänilaji muistuttaa paikoin oikeistossa kuultua tuomiopasuunaa. Hän syyttää ennen kaikkea punaisten johtoa, ei esimerkiksi itseään.
Sosialistina ja työväenasian uskollisena palvelijana Wiik kuitenkin ymmärtää tapausten kulkua ja eri puolten näkökantoja. Kuten Erkki Tuomioja toteaa Wiik-elämäkerrassaan (Tammi 1982), KOVAN KOKEMUKSEN OPETUKSIA korostaa "työväenliikettä kulttuurikysymyksenä ja valistustyötä". Se henkii Tuomiojan sanoin "fatalistista tunnelmaa", mutta yltää pystyvään tulevaisuuden rakenteluun "aikaisempaa selvemmin reformistisella tiellä".
Kirja on tiivis pakkaus kiihkeää ajanhenkeä ja tärkeä ajatusrupeama yhdeltä lahjakkaimmista suomalaisista vasemmistopoliitikoista.