Pääsisältö
Giles, Keir

Kremlin kaappaama Amerikka

Kremlin kaappaama Amerikka

Hinta nyt31,00 €
(27,31 € alv 0 %)

Kuvaus

Moskovalla on ideologinen ote Yhdysvaltain hallitsevasta eliitistä, ja tilanteen seuraukset ovat nyt paljastumassa.

Trumpin paluu Yhdysvaltain presidentiksi jätti monet hämmentyneiksi ja suunniltaan. Suuri osa siitä, mitä Trump ja hänen sisäpiirinsä ovat tehneet, on juuri sellaista, mitä Kreml olisi halunnut heidän tekevän. Trumpin Amerikka on alkanut muistuttaa Venäjää aivan liian monessa suhteessa.

Trumpin toimia toisen kauden aikana on yhdistänyt tuhoisa piirre: hän on purkanut määrätietoisesti esteitä, jotka oli rakennettu aiemmin estämään Venäjää saavuttamasta tavoitteitaan — uhkasivatpa ne Eurooppaa tai Yhdysvaltoja itseään. Trumpin hallinnon päättäväisyys pakottaa Ukraina antautumaan Venäjälle on selkein esimerkki siitä, kuinka Yhdysvallat omaksuu Moskovan tavoitteita. Sota tosiasioita ja totuutta vastaan, naamioitujen liittovaltion puolisotilaallisten joukkojen lähettäminen suurkaupunkien kaduille, uhkaukset naapurimaita kohtaan, vallan keskittäminen sekä kapean oligarkkipiirin suosiminen ovat kuin suoraan Vladimir Putinin kahdenkymmenen vuoden takaisesta Venäjästä.

Keir Giles tarkastelee Yhdysvaltain muutosta kremlologian näkökulmasta. Hänen paljastamansa totuus on huolestuttavaa paitsi amerikkalaisille myös meille kaikille.

Keir Giles on Ison­-Britannian johtava Venäjä-­asiantuntija ja Britannian ulkopoliittisen instituutin Chatham Housen tutkija. Hän on perehtynyt laajasti Venäjän sotilaspolitiikan sekä asevoimien kysymyksiin ja toiminut usean maan hallituksen neuvonantajana Venäjä-­kysymyksissä. Giles on BBC:n ja monen muun median jatkuvasti käyttämä asiantuntija. Hän on kirjoittanut aiemmin muun muassa menestysteokset Venäjän sota jokaista vastaan sekä Kuka puolustaisi Eurooppaa.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Tulossa 19.11.2026

Nimeke
Kremlin kaappaama Amerikka
Alkuteos
American Overthrow
Tekijät
Giles, Keir (Kirjoittaja)
Kakko, Tapio (Kääntäjä)
Tuotetunnus
9789528510857
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
19.11.2026

Alkuteos
American Overthrow
Kustantaja
Docendo
Painos
1. painos, 2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
32.5 Kansainvälinen politiikka
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu