Pääsisältö

Itäranta, Emmi

Kudottujen kujien kaupunki

Kudottujen kujien kaupunki

Hinta nyt28,00 €
(24,67 € alv 0 %)

Kuvaus

Toistuvien tulvien piinaamalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta vieraan nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Puhekyvyttömän naisen ihoon on kuitenkin kirjoitettu nimi. Elianan nimi.

Tulvien pahetessa myös aiemmin tuntematon sairaus on alkanut vaivata niin kasveja, eläimiä kuin ihmisiäkin. Saarta hallitseva neuvosto ei suostu tekemään mitään asian korjaamiseksi, mutta Eliana alkaa ymmärtää, että mykän naisen kutoma seinävaate kertoo tarinaa siitä, mitä tälle on tapahtunut ja kuinka Eliana liittyy koko saaren kohtaloon. Eliana joutuu toimimaan äärimmäisen varovaisesti, sillä hän kantaa mukanaan salaisuutta, jonka paljastuminen veisi hänet vääjäämättä Merkittyjen Taloon, josta ei ole paluuta: hän näkee unia.

Kudottujen kujien kaupunki on esikoisteoksellaan maailmanmainetta niittäneen Emmi Itärannan toinen romaani. Sen mestarillisesti kudottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka, kaunis kieli näyttävät maailman joka on meillekin totta.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 7-14 arkipäivää

Nimeke
Kudottujen kujien kaupunki
Tekijät
Itäranta, Emmi (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523637955
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
3.11.2026

Kustantaja
Teos
Painos
2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
336
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Uutuuskirjat
Kaunokirjallisuus
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
fantasiakirjallisuus, romaanit, uuskumma, psykologiset romaanit, kaunokirjallisuus, tieteiskirjallisuus
Genre
fantasia
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu