"tulee ilta/ monta iltaa/ korkeat juhlapyhät/ lipuvat ohi/ kuin mykkä saattue"
KUKAAN EI OLE POISSA on kirkastunutta lyriikkaa täälläolosta ja tapahtumisesta. Sanomisen tapa on taajaan koruton ja näkymät monesti tummanpuhuvia, mutta säkeet myös nauravat tai pauhaavat kuin luonnonvoimat. Kolmen väkevän sikermän jäljiltä lukija tuntee kuin ääriviivansa olisi piirretty uudelleen ja katsantokantansa siirtynyt.
"[...] metsässä laulaa niin/ kaunis lintu, ettei/ näe sitä"