Kumpujen yöstä – viimeiselle rannalle
Wiio, Ilkka
Tuotetiedot
| Nimeke: | Kumpujen yöstä – viimeiselle rannalle |
| Tekijät: | Wiio, Ilkka (Kirjoittaja) |
| Tuotetunnus: | 9789528117636 |
| Tuotemuoto: | Pehmeäkantinen kirja |
| Saatavuus: | Tilaustuote toimitetaan myöhemmin |
| Ilmestymispäivä: | 26.6.2025 |
| Hinta: | 28,00 € (24,56 € alv 0 %) |
| Kust. tuotetunnus: | 4787 |
| Kustantaja: | Mediapinta |
| Sarja: | runokirja.fi |
| Painos: | 2025 |
| Julkaisuvuosi: | 2025 |
| Kieli: | suomi |
| Sivumäärä: | 89 |
| Tuoteryhmät: | Kaikki tuotteet |
| Kirjastoluokka: | 82.2 Suomenkieliset runot |
| Avainsanat: | runo, runot, runous |
”Mä nyökkäilen ja kirjoitan muistiin joka sanan,
jotta voisin avata mä runosuonen hanan.
Ei aina ole helppoa puhuttavaa luoda,
kun virheitä ei papille, yleisesti suoda.”
Kumpujen yöstä - viimeiselle rannalle. Kirkkoherra Ilkka Wiio maalaa lukijan eteen Suomen ja ihmisen elinkaaren värejä monin vaihtelevin ja välillä epäsovinnaisia vedoin. Esittelyssä ovat niin elämän varjoisat kuin valoisatkin puolet, purevaa yhteiskuntakritiikkiä niin viranomaisia, luonnontuhoajia kuin toisinaan omaakin työnantajaa - Suomen kirkkoa - kohtaan. Mutta huumoria ei unohdeta; ainakaan mustana. Ja lopussa kysytään viimeisellä rannalla ”Kuka kuulee?” vai kuuleeko kukaan? Runokirja ei ole harras, mutta ei rienaavakaan. Se on tekijänsä näköinen, joka haluaa tuoda maailmankaikkeuden yksityiskohtia esiin pienten ihmisten kohtaloiden kautta - runomitassa. Lukea saa, mutta savolaisittain todettuna ”kaikki vastuu on lukijalla”.
jotta voisin avata mä runosuonen hanan.
Ei aina ole helppoa puhuttavaa luoda,
kun virheitä ei papille, yleisesti suoda.”
Kumpujen yöstä - viimeiselle rannalle. Kirkkoherra Ilkka Wiio maalaa lukijan eteen Suomen ja ihmisen elinkaaren värejä monin vaihtelevin ja välillä epäsovinnaisia vedoin. Esittelyssä ovat niin elämän varjoisat kuin valoisatkin puolet, purevaa yhteiskuntakritiikkiä niin viranomaisia, luonnontuhoajia kuin toisinaan omaakin työnantajaa - Suomen kirkkoa - kohtaan. Mutta huumoria ei unohdeta; ainakaan mustana. Ja lopussa kysytään viimeisellä rannalla ”Kuka kuulee?” vai kuuleeko kukaan? Runokirja ei ole harras, mutta ei rienaavakaan. Se on tekijänsä näköinen, joka haluaa tuoda maailmankaikkeuden yksityiskohtia esiin pienten ihmisten kohtaloiden kautta - runomitassa. Lukea saa, mutta savolaisittain todettuna ”kaikki vastuu on lukijalla”.