Perheen henkilöauto oli sodanjälkeisinä vuosikymmeninä nykyaikaistumisen ja elintason merkki. Autokuumeen kiihkein kausi osui Urho Kekkosen presidenttikauteen (1956-1981). Autosta tuli arkea ja elämäntapaa määritellyt hyödyke, mutta vapauden varjopuoli olivat liikennekuolemat ja ympäristöongelmat. Yhteiskunta mobilisoitui auton ympärille tavalla, joka on syvällä ajattelussamme ja yhdyskuntarakenteessa. Autoistuminen alkoi vaatia tiukempaa yhteiskunnallista ohjailua, jolloin henkilöauto politisoitui. Ajonopeus, turvavyön käyttäminen tai ”parin” ottaminen ennen tien päälle lähtöä eivät olleet enää omakohtaisia asioita. Autoiluun oli totuttu yksityisenä arkirutiinina, johon puuttuminen rajoittavilla järjestelmäsäännöillä koettiin herkästi yksilönvapauden loukkaamiseksi. Tutkimus osoittaa, kuinka talous, politiikka ja kulttuuri niveltyivät autossa toisiinsa. Teos tarkastelee autoistumista inhimillisenä ja yleismaailmallisena ilmiönä sekä toimii johdantona autoistumisen historian uusimman kansainvälisen tutkimuksen kysymyksenasetteluihin.