Hanna Storm kuvaa esikoisrunokokoelmassaan kutsun itseni kylään koskettavasti lähtemistä ja yksinäisyyttä, sopeutumista ja sopeutumattomuutta. Voimakkaissa runoissaan hän pureutuu identiteetin rakentamiseen maailmassa, jossa niin ihmissuhteet kuin asuinpaikatkin ovat hetkellisiä.