Kaikki Kymenlaaksossa tietävät ja tuntevat Äiti-Kymin, elämän ja kuoleman virran. Se on ikiaikojen saatossa antanut runsaasti kalaisaa ravintoa herroille ja narreille ja varsinkin katovuosien näännyttämille ihmisille sekä voimaa sen jauhomyllyihin, ensimmäisiin sahoihin ja lopullisen teollistumisen aikaan pitkin jokivartta syntyneisiin puunjalostustehtaisiin.
Kymijoesta tuli kuoleman virta eli rajajoki suurvallaksi kasvaneen Venäjän keisarikunnan ja isoja maa-alueita Hattujen sodan jälkeen menettäneen Ruotsin kuningaskunnan välille. Uuden rajan valvontaan rakennettiin joen varrelle useita maalinnoituksia, yleensä sellaisille kohdille Kymijoen rantaa, joilla oli merkitystä tavaroiden ja sotaväen liikkumiseen. Eteläisen Suomen tärkein kulkureitti 1700-luvulla oli Turusta Viipuriin kulkenut kärrytie.
Vuonna 1752 Venäjän keisarinna Elisabet määräsi rakentamaan silloisen Suur-Valkealan kirkkopitäjään, Ruotsulan kylään maalinnoituksen, reduttin, jonka tarkoituksena oli suojata ns. Ylisen Viipurintien Kymijoen ylittävää lauttareittiä. Ruotsulan redutti valmistui noin vuonna 1755. Se oli suorakaiteen muotoinen maavallitettu ja kivillä vahvistettu linnoitus, jonka sisälle oli kaivettu kaivo ja rakennettu reduttin päällikön talo, sotilaiden majoitustalo, eläin-, ase- ja tarvikesuoja sekä pieni paja. Reduttin kulmiin oli rakennettu neljä matalaa kivillä vahvistettua ”kasemattia” eli tykki- ja ampumistornia. Kiinni pohjoiseen linnoitusvalliin oli rakennettu suorakaiteen muotoinen, pieni rukoustupa.
Kymijoki on minun lapsuuteni ja nuoruuteni sydänjoki. Olen oppinut siinä uimaan, kalastamaan ja rakentamaan kahdesta tukkipuusta ”ponia” joessa uitettuja tukkeja yhteen sitoen. Tajusin vasta Kymijoen historiaan perehtyneenä, että se poukama, jossa pätevöidyin uimariksi pystyessäni polskimaan osittain veden alla olevalle ”kutoskivelle”, oli osa muinaisen rantatörmällä seisoneen Ruotsulan reduttin suojaamaa Viipurintien lauttarantaa ja että se ”kutoskivi”, jonka päällä seisoen julistin ”Kattoka, miä osaan uija!” oli osa rannalla muinoin sijainneen jykevän laiturin tukirakenteita. ”KYMIJOELLA” - laulunäytelmässä soi ”kymijokelainen” ja ”kuusaalainen” kieli ja toivottavasti sydämeen sopivat sävelet, jotka on laitettu sovitettuina nuotteina käsikirjoituksen perään. Luulen, että mieleen käypää on myös se, kuinka reipas Aholan Inkeri Keltinkosken rannalta pistää järjestykseen kuusaalaisen myllärin, Aholan miehet ja komean linnoituksen venäläisen rakennuspäällikön, eversti Maxim Orlovin Pietarin aatelistosta.