Lähtökohtia karkumatkalle — Essee erakkomajasta

"Jo ennen Hesariin siirtymistään Ville Ranta oli Suomen tunnetuin aktiivinen poliittinen pilapiirtäjä. Siitä hommasta hän saa niin paljon huomiota, että varjoon uhkaa jäädä ura sarjakuvataiteilijana. Siinäkin Ranta on Suomen huippuja. Rannan sarjakuvia seuraavat ovat tienneet jo kauan, että hänen teostensa pohjana ovat luonnoskirjat, joista hän julkaisee toisinaan otteita blogissaan. Muistiinpanoissa kuva ja teksti syntyvät yhtä aikaa, sulautuvat tajunnanvirtaa muistuttavaksi kuvakirjoitukseksi. Rannan viiva elää aina levottoman kiharaisena, mutta sarjakuvakirjoihinsa hän yleensä hioo sekä piirroksia että käsikirjoitusta luonnoskirjoja huolitellummiksi. Lähtökohtia karkumatkalle on luonnoskirjaa sellaisenaan. Väritkään eivät pehmennä kokonaisvaltaisen kynällä ajattelemisen karkeaa jälkeä. Ranta viihtyy baareissa, nykyään varsinkin parissa töölöläisessä kotinsa kulmilla. Karkumatkakin alkaa Elitestä. Siellä Ranta pohtii, että haluaisi vetäytyä maailmasta, jotta oppisi ymmärtämään sitä paremmin. Ranta löytää – baarituttavuuden avulla, kuinkas muuten – erakkomajakseen vuosikymmeniä sitten hylätyn torpan Saaristomeren luodolta. Sinne ei tule sähköä, kaivo on kuivunut ja huussikin risa. MAINOS MAINOS PÄÄTTYY Ensimmäisellä talvisella käynnillä tölli ei lämpiä yöllä yli kymmenen asteen. Kirjassa Rantaa innoittavat etenkin japanilaiset runoilijat Ryōkan (1758–1831) ja Santōka (1882–1940). Molemmat hylkäsivät tavallisen elämän ja ryhtyivät erakkomunkeiksi Kilvoittelu ja kieltäymys kuuluvat myös länsimaiseen kristilliseen perinteeseen. Ranta on itse ortodoksi, jossa siitä muistuttaa ainakin paastoaminen. Maailmasta vetäytyminen jalostumisen ja ymmärtämisen välineenä on siis tuttua niin idässä kuin lännessä. Erakko pyrkii vaihtamaan sivistyksen luontoon, joka nähdään turmeltumattomana mutta ankarana. Ajatus on tietysti kovin romanttinen, hieman hupsu. Villistä luonnosta pois pääsemiseksi ihmiskunta on tehnyt töitä paljon ja pitkään. Pitää olla varallisuutta, jotta ne voi hylätä. Romanttinen ristiriita ei ole jäänyt huomaamatta Rannaltakaan. Hän diggailee myös roomalaista Senecaa (4 eaa. – 65 jaa.), ranskalaista Montaignea (1533–1592) ja tanskalaista Kierkegaardia (1813–1855), filosofeja, jotka erakoituivat mukavasti rahoineen. Itseironia onkin ollut aina Rannan valtteja. Eikä Ranta hylkää arkielämäänsä täysin. Hän oleskelee luodollaan enimmäkseen keväällä, kun sää jo lämpenee. Ison osan ajasta mukana on vaimo Rebekka, joka on askeettisissa askareissa käytännöllisempi kuin Ranta itse. Kirjan kauneimpia osia on luku Rakkausjuttu, lemmentunnustus pitkäaikaiselle puolisolle. Ranta ei oikeastaan esittele japanilaisten ja eurooppalaisten esikuviensa ajattelua. Kyse on erakoitumisesta menetelmänä. Eikä Ranta sillä konstilla valaistu. Lukiessa saa nautiskella ajatuksen lennosta. Lopputulos ei siis tiivisty suureksi ahaa-elämykseksi. Sen sijaan Ranta imaisee lukijan mukaansa miettimään työn, mammonan ja ylipäänsä nykyaikaisen elämän reunaehtoja. Siksi hänen kilvoittelullaan on arvonsa. Voisi luulla, että matka Rannan kanssa olisi raskas kulkea, kun hän kertoo sitä raa’aksi jätetyllä tyylillä. Lähtökohtia karkumatkalle on kuitenkin hänen kepeimpiä kirjojaan. Teksti ja kuva elävät kauniisti tasapainossa, vaikka kaikki näyttää ensisilmäyksellä repsottavan rempallaan. Rosoisuudesta huolimatta sekä kaupunki- että luontokuvat välittävät usein näkymien kauneuden. Kirjaa lukiessa saa nautiskella ajatuksen lennosta. Eikä Rantakaan katoa erämaahan pysyvästi."