Erään lauantai-illan traagiset tapahtumat 1600-luvun lopun karjalaiskylässä johtivat Jussin äkilliseen pakoon Lappiin, hänen poikasaikansa unelmamaahan. Pako muutti täydellisesti hänen elämänsä. Jussilla oli onnea, hänet suorastaan adoptoitiin saamelaisyhteisöön. Tutuksi tuli paikallisen elämän koko kirjo.
Hän perusti perheen paikallisen mahtimiehen tyttären kanssa ja rakensi Suomen pohjoisimman maatilan ohrapeltoineen ja karjoineen. Vähitellen hän sai koko kylän omaksumaan elinkeinoikseen viljelyn ja karjanhoidon poronhoidon ohella. Metsästys ja kalastus säilyivät ruuan täydentäjinä.
Tutuiksi tulivat seidan palvonta ja saamelaisten vahva tarinaperinne, missä vaikuttavat haltiat, etiäiset, staalotja maahiset. Arjen vastapainona paikalliset juhlivat joikuin ja rummuin vain häitä, peijaisia ja hautajaisia. Jussi toi yhteisöön mukaan iloisempaa karjalaista juhlaperinnettä.
Nälkääkin nähtiin ja pettymyksiä koettiin ihan poismuuttoon asti, mutta Lapin lumo oli liian vahva, paluu oli Jussin perheelle ainoa vaihtoehto. Näin kirja kertoo neljännesvuosisadan verran suomalaisen asutuksen pureutumisesta Lapin oloihin. Aluksi esitellään senaikainen Saamenmaa.